|
Dr. Hauschkan kosmetiikan erityispiirteet
Dr. Hauschka -tuotteiden avulla iho houkutellaan toimimaan terveellä tavalla ja annetaan kimmoke tasapainottumiseen. Pyrkimyksenä on saavuttaa normaali iho perustuotteita oikein käyttämällä. Dr. Hauschka kosmetiikka on vasta sarjana kokonaisuus. Muiden sarjojen ja tuotteiden samanaikaista käyttöä tulisi välttää parhaan ja halutun hoitotuloksen saavuttamiseksi.
Dr. Hauschka kosmetiikka kääntää tietyt itsestään selvänä pidetyt asiat päälaelleen. Ensimmäinen tärkeä perusasia kasvojenhoidossa on puhtaus. Puhdistusvoide on tärkein kasvojen hoitotuote, jota käytetään aamuin illoin kasvojen puhdistukseen. Kasvovesi kuuluu kasvojen perushoitoon, jota suihkutetaan aamuin illoin puhdistuksen jälkeen. Päiväksi iho suojataan ulkoisia haittatekijöitä vastaan päivävoiteella.
Toinen perusasia on, ettei yöksi iholle levitetä rasvaa tai muita voiteita. Yöllä iho hengittää ja työntää ihon pintaan talia ja kuollutta solukkoa. Iho uudistuu yöllä voimakkaasti. Jos ihon peittää rasvalla, soluhengitys estyy. Siirryttäessä Dr. Hauschka -kosmetiikan käyttöön suositellaan kuukauden pituista Ihokuuri N tai S -ampulleita. Siirtymävaiheessa saattaa esiintyä ohimenevää (yli)herkkyyttä. Yleensä oireita saavat ne, jotka ovat tottuneet yövoiteisiin tai eivät käytä tuotteita johdonmukaisesti. Tärkeää olisi jatkaa käyttöä ohjeiden mukaisesti. Vaikeissa siirtymävaiheoireissa on todettu hyväksi käyttää Ihokuuri N:n pitkähkö, jopa 2 - 3 kk:n pituinen hoitojakso.
Rytmi on Dr. Hauschka kosmetiikan ydinasioita
Iholla on oma rytminsä. Ihon uloimman kerroksen kaikki solut uusiutuvat kerran n. 28 päivässä. Päivällä iho käyttäytyy toisin kuin yöllä. Dr. Hauschka tuotteiden avulla ihon omaa rytmiä tuetaan. Se, että yöllä iholle ei laiteta rasvaa, vastaa ihon omia vaatimuksia. Päästä varpaisiin rytmejä on useita ja niiden kyky toimia samanaikaisesti toisiaan häiritsemättä on elämän ihmeitä. Terve ihminen ei niitä huomaa. Vasta häiriintynyt rytmi ilmaisee itsenä ja ihminen voi huonosti. Siksi häiriöitä iholla parannetaan palauttamalla sen luonnollinen rytmi ja elinvoima.
Luonnon perusrytmeistä valo ja pimeys, lämpö ja kylmä sekä liike ja lepo ovat myös valmistuksessa avainasemassa. Tuotteiden valmistusmenetelmä perustuu rytmiin; lämpö ja tuhka, valo ja tuhka. Rytmin tuloksena valmistuu uute, joka säilyy stabiilina vuosia ilman alkoholia tai mitään säilöntäainetta.
Myös kasvien jalostuksessa ja viljelyssä rytmi on erityisasemessa.
Dr. Hauschka tuotteet on tarkkailtua luonnonkosmetiikkaa
NaTrue - kansainvälinen sertifikaatti luonnon- ja luomukosmetiikalle
Dr. Hauschka-tuotteiden nykyinen BDIH luonnonkosmetiikkamerkki vaihtuu kansainväliseen NaTrue-sertifikaattiin. NaTrue on luonnon- ja luomukosmetiikkavalmistajien etujärjestö, jonka hallinto sijaitsee Brysselissä. NaTrue kehitettiin, koska haluttiin yhtenäistää Euroopan luonnonkosmetiikkamerkit ja vaatia mahdollisimman korkealaatuiset ja läpinäkyvät luonnon- ja luomukosmetiikan valmistusmenetelmät. Lisätietoja löytyy www.natrue-label.com.
Ensimmäiset NaTrue merkityt Dr. Hauschka-tuotteet saapuvat Suomen markkinoille marraskuussa 2010. Siirtyminen BDIH-merkistä suoritetaan vaiheittain.
Tämä takaa mm. sen, että tuotteet * eivät sisällä synteettisiä väri-, tuoksu- tai säilöntäaineita * eivät sisällä parabeeneja * eivät sisällä mineraaliöljyjä, silikonia tai PEG:tä (Polyethylenglycol)
Dr. Hauschka täyttää myös Suomessa laaditut Pro luonnonkosmetiikka ry:n kriteerit. www.luonnonkosmetiikka.fi
|